Elettiinhän sitä ennenkin....

Ensimmäinen talvi ikivanhassa talossa, pakkanen pyrkii sisään. Joka nurkasta vetää ja pipo on päässä sisälläkin. Vaikka koen olevani konkari vanhojen talojen kanssa koen epätoivoa...putket jäätyvät suihkutila menee pakkasen puolelle, epätoivo ottaa vallan. Sinnittelemme ilman pyykinpesukonetta, sähköhellaa....aamupuuro keitetään puuhellalla joka syttyy tai sitten ei. Sillä on oma tahto. Talolla on oma tahto. Minä väännän itkua käpertyessäni rakkaaseeni kiinni kolmen peiton alla. Kuollaanko me? Entä jos me ei selvitä. Sitten se iskee. Luja Suomalaisen naisen sisu. PERKELE se sanoo ja alkaa miettiä. Miten ne ennen selvisivät? Ei niillä ollut sähkölämmitystä ja muita vempaimia, ne teki kaiken itse ja varmaan pesi pyykitkin jäisessä järvessä. Meillä on kaikki ja silti me ruikutamme, ihan kaikesta. Otan aseekseni googlen uskomattoman viisauden. Mitä ne teki ennen jotteivat jäätyneet taloihinsa? Löydän hyviä neuvoja. Valmistaudun sotaan aseena maalarinteippiä, tilkkeitä, kankaita. Jopa makaroonia. Ompelen ovimakkaran jonka täytän edellisellä elintarvikkeella, kankailla...tilkitsen joka raon minkä löydän. Saan aikaa kulumaa viikon eli noin talvilomani. Sormenpäät punoittavat teippaamisesta, sisutusta ei esitellä kuvissa joka kulmasta sen omituisuudesta johtuen. Mutta alkaa helpottamaan.

Ei vedä enää niin paljon. Lämpö tuntuu pysyvän edes hetken sisällä kirmatessaan sitten iloisesti pihalle. Teen sisäistä ajatusmatkaa siihen miten kauaksi olemme eksyneet. Luonnosta, yksinkertaisuudesta. Miten selviäisimme jos poreammeeseemme ei tulisikaan lämmintä vettä, jos energiakriisi pakottaisi kaikki säästötalkoisiin. Rakennamme taloja jotka tehdään energiatehokkaiksi ja tiiviiksi, ihmiset sairastuvat sisäilmasta jossa on jotain pahasti pielessä. Koneellinen ilmanvaihto tulee valttämättömäksi jotta ilma vaihtuisi edes jotenkin. Ikivanhassa talossa jossa kaikki materiaalit hengittävät on hyvä olla. Hinta jonka maksaa muutamasta kylmästä kuukaudesta verrattuna elämään muovipussissa on hyvin pieni. Lisää vaatetta päälle.

Tulee hetki jolloin muistan toivoneeni, pyytäneeni. Saisinpa elää lähempänä luontoa, yhtenä viisaista. Ymmärtää arvostaa kaikkea. Huokaisen syvään, nyt ymmärrän taas: Sain mitä pyysin. Tämä on elämää jossa mikään ei ole helppoa.  Siksi se on ihan parasta. Tiedättekö miltä tuntui saada pesukone tauon jälkeen. Mikä ihme on laite joka tsup vain pesee pyykit puhtaiksi. Kahdeksanvuotiaskin löysi uuden harrastuksen hoettuaan mulla on tylsää, ei mitään tekemistä...istuu katsomassa miten pyykit pyörivät pesukoneessa. Elämä on täynnä ihmeitä niille jotka osaavat katsoa...

Minä Maria olen juossut niin pitkän matkan, kuluttanut useita oivallusten lenkkitossuja, hakanut päätäni seinään, oppinut. Elin niin pitkään elämää mulle kaikki heti. Luulin että onni tulee kauniin kodin, täydellisten servettien ja oikean ruokavalion myötä. Juoksin sitä samaa oravanpyörää jota niin moni kuluttaa, kasvatin lapsia luulemalla että tekemällä kaiken niiden puolesta, antamalla kaiken helposti vaivatta niistä tulee onnellisia.
Kunnes Pam! Se iski...uupuminen kohtaukset jotka pysäyttivät, henkinen selkärankani oli niin vahva että sen murtamiseen ei riittänyt pesäpallomaila, ei siihen tarvittiin paljon enemmän. Luovuin kaikesta, jätin niin paljon taakseni. Luulin että se että päästäää irti siitä mikä ei palvele uutta korkeampi värähteistä minääni tuo minulle helpon elämän. Meditoin paljon rukoilin pyysin, henkistä kasvua, ymmärrystä siitä kuka ja mitä todella olen.

Meni hetki kunnes oivalsin. Tässä universumissa todella toimii vetovoiman laki. Sain mitä pyysin. Nyt ymmärrän että ihmiselämä ajautuu niin helposti siihen mulle heti kaikki ajatteluun. Ego on niin ovela se huijaa sinut pienestäkin lipsahduksesta uhriksi, heikoksi ruikuttajaksi joka ihmettelee hankaluuksia joiden keskellä kahlaa. Kunnes tajuaa ystävän sivulauseesta miksi elämä on viime aikoina heittänyt niin paljon pyyhkeitä kehään.

Minä suoritan stressaan, juoksen taas oravanpyörässä kiihtyvällä tahdilla. Suljen silmät kaikelta oikeasti tärkeältä ja kauniilta. Pyysin henkistä kasvua ja sitä sain. Lasken viimeiset kolikkoni ja ostan ruusuja. Kuvaan niitä lapsen innolla ja ryömin lumihangessa. Elämä on sarja hetkiä joista ne epätäydelliset opettavat meille kaikkein eniten. Ainoa tehtäväsi ihmisenä on pitää itsesi, omat ajatuksesi tietoisena. Jokaisesta hetkestä, pienestä kasvaa onnentunne sisällä jota ei voi rahassa tai missään materiassa mitata.  Se on viattoman vapaan lapsen hymy sisälläsi. Se ei tarvitse titteleitä, rooleja, ulkoista hyväksyntää sille riittää se hetki <3

Suurin lahja minkä voit antaa lapsellesi on itse tekemisen, oivaltamisen lahja. Se että alkaa ymmärtämään omien valintojensa, tekojensa seuraukset ovat suuri lahja. Miksi ottaisimme sen pois lapsiltamme.  Tämä konkari äiti, uusäiti, isoäiti on viisas vanha luu. Se ei tuo mitään hopeatarjottimella. Se tanssii villisti lasten kanssa jokaviikkoisessa discossa jossa jokainen saa valita vuorollaan kappaleen, se pitää sylissä, leipoo ja juttelee. Mutta se myös vaatii. Vastuuta, tiedostamista.

Se rakastaa miestään niin että sukat pyörivät jaloissa vaikka tuo ei aina tekisikään niin kuin täydellisessä elämässä. Se katsoo peiliin kun sitä ärsyttää joku ja kaivaa vastaukset sisältään. Ei toisten kasvoilta. Se räyhähtää kun joku loukkaa mutte katkeroidu tai jää kantamaan kaunaa. Se elää tässä hetkessä, tai ainakin yrittää <3

Valokuvaaja vaimo. Muusikko mies. Kahdeksan vuotias tähtipoika miehen edellisestä liitosta. Aikuisia tyttöjä vaimon edellisestä, kolme lastenlasta. Suuri rakkaus, niin suuri että se tunki tiensä naisen uniin, murskasi tieltään kaiken vanhan ja sai koko elämän muuttumaan. Täydeksi, uudeksi.
Elämä sen sydämenpuolikkaan kanssa on suuri lahja. Sen jonka koko olemuksen tunnistat niin tutuksi, omaksi kuvaksesi. Vanha 1700-luvun vino talo jonka hoito vie järjettömän määrän aikaa ja rahaa. Sisälle on ängetty koti, vaimon studio ja miehen äänistudio. Elämää pienellä tai olemattomalla budjetilla. Kirpputorit ovat kotimme sisustuskauppa no:1. Myös vaatepäivitykset ja kaiken tarpeellisen koluamme kirppiksiltä. Motto: Vähemmän töitä, enemmän aikaa ja vähemmän rahaa. Mikä mahdollisuus saada mielikuvitus rönsyilemään. Tule mukaan seurailemaan tämän omituisen, hauskan taiteilijaperheen elämää <3