Elettiinhän sitä ennenkin....
Ensimmäinen talvi ikivanhassa talossa, pakkanen pyrkii sisään. Joka nurkasta vetää ja pipo on päässä sisälläkin. Vaikka koen olevani konkari vanhojen talojen kanssa koen epätoivoa...putket jäätyvät suihkutila menee pakkasen puolelle, epätoivo ottaa vallan. Sinnittelemme ilman pyykinpesukonetta, sähköhellaa....aamupuuro keitetään puuhellalla joka syttyy tai sitten ei. Sillä on oma tahto. Talolla on oma tahto. Minä väännän itkua käpertyessäni rakkaaseeni kiinni kolmen peiton alla. Kuollaanko me? Entä jos me ei selvitä. Sitten se iskee. Luja Suomalaisen naisen sisu. PERKELE se sanoo ja alkaa miettiä. Miten ne ennen selvisivät? Ei niillä ollut sähkölämmitystä ja muita vempaimia, ne teki kaiken itse ja varmaan pesi pyykitkin jäisessä järvessä. Meillä on kaikki ja silti me ruikutamme, ihan kaikesta. Otan aseekseni googlen uskomattoman viisauden. Mitä ne teki ennen jotteivat jäätyneet taloihinsa? Löydän hyviä neuvoja. Valmistaudun sotaan aseena maalarinteippiä, tilkkeitä, kankaita. Jopa makaroonia. Ompelen ovimakkaran jonka täytän edellisellä elintarvikkeella, kankailla...tilkitsen joka raon minkä löydän. Saan aikaa kulumaa viikon eli noin talvilomani. Sormenpäät punoittavat teippaamisesta, sisutusta ei esitellä kuvissa joka kulmasta sen omituisuudesta johtuen. Mutta alkaa helpottamaan.
Ei vedä enää niin paljon. Lämpö tuntuu pysyvän edes hetken sisällä kirmatessaan sitten iloisesti pihalle. Teen sisäistä ajatusmatkaa siihen miten kauaksi olemme eksyneet. Luonnosta, yksinkertaisuudesta. Miten selviäisimme jos poreammeeseemme ei tulisikaan lämmintä vettä, jos energiakriisi pakottaisi kaikki säästötalkoisiin. Rakennamme taloja jotka tehdään energiatehokkaiksi ja tiiviiksi, ihmiset sairastuvat sisäilmasta jossa on jotain pahasti pielessä. Koneellinen ilmanvaihto tulee valttämättömäksi jotta ilma vaihtuisi edes jotenkin. Ikivanhassa talossa jossa kaikki materiaalit hengittävät on hyvä olla. Hinta jonka maksaa muutamasta kylmästä kuukaudesta verrattuna elämään muovipussissa on hyvin pieni. Lisää vaatetta päälle.
Tulee hetki jolloin muistan toivoneeni, pyytäneeni. Saisinpa elää lähempänä luontoa, yhtenä viisaista. Ymmärtää arvostaa kaikkea. Huokaisen syvään, nyt ymmärrän taas: Sain mitä pyysin. Tämä on elämää jossa mikään ei ole helppoa. Siksi se on ihan parasta. Tiedättekö miltä tuntui saada pesukone tauon jälkeen. Mikä ihme on laite joka tsup vain pesee pyykit puhtaiksi. Kahdeksanvuotiaskin löysi uuden harrastuksen hoettuaan mulla on tylsää, ei mitään tekemistä...istuu katsomassa miten pyykit pyörivät pesukoneessa. Elämä on täynnä ihmeitä niille jotka osaavat katsoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti