Jos saisin pennin jokaisesta turhasta huolesta, negatiivisesta ajatuksesta, siitä kun sisäinen naiseni sekosi mitättömän ongelman edessä olisin miljonääri. Miten mittaamattomat suhteet pieni ja mitätön voi monimutkaisessa järjestelmässäni saadakaan. Pitkään luulin olevani ainoa, hankala, nainen joka vihaa peilikuvaansa. Mittaa vyötärönsä olemattomia tai olemassaolevia senttejä huolissaan, paheksuin jokaista syntistä hairahdusta suklaakakkupalaan ja yrittää esittää normaalia. 

Tutkin terveellisyyttä, elin ja hengitin joka solullani. Paheksuin muita jotka söivät mitä sattuu. Hankasin naamaani ryppyvoiteita ja liikuin pakonomaisesti. Pidinkö itsestäni? Hyväksyinkö? En todellakaan. Esitin tekeväni niin. Jonkun näpätessä kuvan minusta kauhistuin, vieläkin oot vääränlainen. Ruma, keho ei ole tarpeeksi timmi.

Päätin ikuisen diettaamisen sijaan alkaa muuttamaan ajatuksiani, sisäistä maailmaani. Ensin en pitänyt siitä yhtään, jouduin katsomaan peiliin jossa näin omat kasvoni, valintani. Sen miten olen itse vaikuttanut kaikkeen siihen mitä elämässäni tapahtui sitä ymmärtämättä. Pitkän henkisen tutkiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen että tässä ajassa, 2000-luvulla me naiset jotka kuvittelemme olevamme vapaita viisaampia kuin esiäitimme olemme kaikkea muuta. Tämän päivän nainen kantaa harteillaan valtavia paineita: Naisen pitää olla kaunis, viisas, hyvin koulutettu, super- äiti, mielellään fitness kunnossa sisustaen täydellistä kotiaan puristaen samalla vihermehuja perheelleen. Miehet seuraavat tätä kaikkea samoilla paineilla. Me olemme kaukana vapaudesta, siitä tunteesta kun hymyillen syöt jäätelötötteröä paljainjaloin pää tyhjänä suorittamisesta, ajattelemisesta. Moni hidastaa, alkaa etsiä henkistä kasvua, terveellistä ravintoa..suunta on upea...kunhan se ei taas palaa suoritusrintamalle. Ajattelen nykyään että pahinta mitä voi itselleen tehdä on antaa mielen vaeltaa negatiivisissä ajatusmalleissa jotka eivät vie mihinkään, ainoastaan vatsahaavaan. Pahinta on tuomita toinen ihminen tai ottaa rankasti kantaa toisen elämään jonka ymmärtää vain jos on hetken kulkenut hänen kengissään. Itsensä johtaminen, omien ajatusten on niin aikaa vievää puuhaa ettei siinä ole enää aikaa tai tilaa kytätä muita, joka sekuntti minulla on mahdollisuus ajatella itsestäni rumasti. Aloitin yhden pitämistäni kursseista syöttämällä naisille suklaata. Kerroin että se mitä ajattelemme vaikuttaa kaikkeen siihen mitä meille tapahtuu. Jos pelkäät joka hetki lihovasi, sairastuvasi vedät ajatusenergiallasi puoleen sen mitä pelkäät. Siksi siis naiset jotka julistavat lihovansa pelkästä pullan näkemisestä ovat oikeassa. Se mitä viljelet näyttäytyy sinulle totuutena. Eräs naisista kertoi jälkeenpäin oivaltaneensa omien ajatustensa voiman laihduttaessaan vuosia tuloksetta. Kurssin jälkeen hän päätti muuttaa ajatuksensa ja vapautua syyllisyydestä...ja kas ihme tapahtui. Kevät alkoi useita kiloja kevyempänä. 

Tässä rukous jonka voisin lukea jokaisena päivänä muistaakseni:

RUKOUS ITSENSÄ RAKASTAMISELLE

Teksti: Don Miguel Ruiz

Pyydän sinua tänään, Maailmankaikkeuden Luoja, auttamaan minua hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen, itseäni tuomitsematta. Auta minua hyväksymään mieleni sellaisena kuin se on, kaikkine tunteineen, sekä kaikki toiveeni ja unelmani, persoonallisuuteni ja yksilöllinen olemukseni. Auta minua hyväksymään kehoni juuri sellaisena kuin se on, näkemään sen kauneus ja täydellisyys. Anna minun rakastaa itseäni niin suuresti, etten enää koskaan torju itseäni tai asetu onneni, vapauteni enkä rakkauteni tielle.

Anna jokaisen tekoni, reaktioni, ajatukseni ja tunteeni tästä lähtien perustua rakkauteen. Auta minua rakastamaan itseäni niin paljon, että koko elämäni uni muuttuu pelosta ja ristiriidoista rakkauden ja ilon ilmentymäksi. Anna rakkauteni olla niin voimakasta, että se tuhoaa kaikki ne valheet, jotka minut on ohjelmoitu uskomaan – kaiken mikä saa minut uskomaan, etten ole tarpeeksi hyvä, vahva, älykäs tai kyvykäs. Anna minun rakastaa itseäni niin suuresti, ettei minun enää tarvitse elää muiden ihmisten näkemysten mukaan. Anna minun luottaa itseeni ja arvostelukykyyni. Kun rakastan itseäni, uskallan ottaa vastuun elämästäni ja ratkaista eteeni tulevat ongelmat. Anna minun toteuttaa toiveeni rakkauteni voimalla.

Anna minun tästä päivästä lähtien rakastaa itseäni niin paljon, etten enää koskaan luo tilanteita, jotka ovat itseni vastaisia. Voin elää elämääni omana itsenäni sen sijaan, että yrittäisin esittää jotain muuta toisen hyväksynnän saadakseni. En enää tarvitse muiden hyväksyntää tai kehuja, sillä tiedän kuka olen. Anna rakkauteni saada minut nauttimaan näkemästäni joka kerran kun katson peiliin. Anna hymyn loistaa kasvoillani ja vahvistaa sisäistä ja ulkoista kauneuttani. Auta minua tuntemaan niin suurta rakkautta itseäni kohtaan, että nautin aina omasta itsestäni.

Anna minun rakastaa itseäni ilman tuomitsemista, sillä tuomitseminen saa minut syyttämään ja rankaisemaan sekä itseäni että muita, jolloin kadotan rakkautesi. Vahvista tahtoani, jotta voisin nyt antaa itselleni anteeksi. Puhdista mieleni myrkyllisistä tunteista ja itsesyytöksistä, jotta voisin elää rauhassa ja rakkaudessa.

Anna minulle rohkeutta rakastaa perhettäni ja ystäviäni täysin ehdoitta ja muuttaa ihmissuhteitani myönteisesti ja rakastavasti. Auta minua luomaan uusia kanssakäymisen tapoja, jotta minun ei enää tarvitsisi käydä valtataisteluja toisten kanssa, olla voittaja tai häviäjä. Anna minun pyrkiä kohti rakkautta, iloa ja sopusointua.

Anna suhteeni perheeseeni ja ystäviini perustua kunnioitukseen ja iloon, jottei minun enää tarvitsisi sanella heille, miten ajatella ja käyttäytyä. anna minun nauttia suurenmoisesta rakkaussuhteesta; anna minun tuntea iloa jokaisesta hetkestä, jonka jaan kumppanini kanssa. Auta minua hyväksymään muut juuri sellaisena kuin he ovat, heitä tuomitsematta, sillä torjuessani heidät torjun myös itseni. Torjuessani itseni torjun sinut.

Tämä päivä on uusi alku. Auta minua aloittamaan elämäni alusta itseni rakastamisen voimalla. Auta minua nauttimaan elämästä, ihmissuhteistani, kokemaan uutta, ottamaan riskejä, elämään ja uskaltamaan ilmaista rakkauttani. Anna minun avata sydämeni rakkaudelle, joka on synnyinoikeuteni. Auta minua tulemaan Kiitollisuuden, Anteliaisuuden ja Rakkauden mestariksi, jotta voisin nauttia kaikesta luomastasi aina ja iänkaikkiaan. Aamen.

                     
Vanhemmuus...
aihe joka varmaan aiheuttaa eniten lämpimiä keskusteluja internetin ihmeitä täynnä olevilla keskustelupalstoilla. En tiedä mitään niin toista lyttäävää heimoa kun naiset sörkkimässä toisiaan kepillä siitä millainen on hyvä äiti. Mitä syöttää jälkikasvulle, pukea päälle, viedäkö hoitoon vai ollakko viemättä. Paska äiti vie ja luuseri ei. Se joka ei rokota haluaa lapsensa kuolevan ja se joka rokottaa ihan samaa mutta toista kautta. Äitinä, isoäitinä, äitipuolena katson tätä touhua kahdenkymmenenviiden opetus vuoden tuomin linssein. En niillä jolla katsotaan suloista viatonta vauvaa vaan niillä joka eli läpi teinihelvetin, aikuisen lapsen vaikeudet ottaa vastuuta omasta elämästään. Niillä linsseillä jotka ymmärtävät jälkeenpäin kaikki tekemänsä virheet. Olin lasten kanssa viisi ensimmäistä vuotta kotona, leivoin, istuin hiekkalaatikon kulmalla ja luulin saavani ensimmäisen hyvä äiti onnellinen lapsuus leiman ansiokorttiini...en saanut, pikemminkin kuittauksen lapsilta että mitäs olit. Kuka käski?

Aloitin opiskelu ja työputken, raadoin saadakseni jäkikasvulle kaiken sen mitä kuvittelin heidän tarvitsevan. Sain ulkopuolisilta leiman otsaani, liian vähän läsnä lapsilleen...

Järjestin kaiken niin että lapset saisivat kasvaa mahdollisimman turvallisessa kodissa, rakkaudessa, tilassa missä on aina lupa puhua,,,paitsi aiheesta jotka osuivat huonoon äitiin sisälläni ;)

Teini-ikäisinä nuo ketaleet hakivat jännitystä, elämyksiä, turvattomuutta kodin ulkopuolelta. Millaista on olla huonosti voiva nuori joka vihaa vanhempiaan ja yhteiskuntaa. Yritin laittaa rajoja, taistelin henkeni kaupalla juosten viikonloppuisin nuorteni perässä pitkin kyliä. Laihoin tuloksin, kumpikin valitsi juuri sen polun joka kasvatti kaikkein eniten. Sinne meni mihin toivoin olevan menemättä.

Päästin irti ja päätin alkaa kasvattamaan itseäni lasten sijaan ymmärtäen että suurin virhe oli omassa itsessäni.

Aloin tarkastelemaan uutena viisaampana, tiedostavana aikuisena maailmaa jossa elämme, vanhemmuutta. Linssini avautuivat näkemään jotain järkyttävää. Me sotatraumainen pieni kansa menimme takapuoli edellä puuhun hukaten kaiken maalaisjärkemme, kuvitellen että vanhemmuus on sitä ettemme saa traumatisoida lapsiamme olemalla inhimillisiä ihmisiä jotka uskaltavat myöntää ääneen pienten lasten olevan välillä hermoja kiristäviä kiusankappaleita. Mitä kasvaa lapsista joita kyyditään autokyydeillä paikasta a paikkaan b naama kiinni kännykän ruudussa odottaen vanhemmiltaan täydellistä palvelua. Millaista sukupolvea olemme jättämässä jälkeemme, onko tulevaisuuden maailma sellainen jossa teemme asioita vain itsellemme, juuri niitä mitkä huvittavat jättäen likaiset työt tai vastuun jollekulle toiselle. Koulukiusaaminen, lasten pahoinvointi, perheiden pahoinvointi räjähtää käsiin ja me syytämme hallitusta, naapuria huonosta kasvatuksesta, ketä tahansa katsomatta siihen peiliin jossa näkyy jokaisen meidän kasvot. Kuka opettaa lapsiamme jos me emme ole niitä viisaita henkisiä johtajia joita maailma tarvitsee. Kukapa ei vihaisi olla se aikuinen joka laittaa metrin pituisen pikku tyrannin järjestykseen, se aikuinen joka kerta toisensa jälkeen on tyhmä ja ilkeä kieltäessään asioita jotka saavat lapsen voimaan huonosti.

Pahin henkinen opettajani ikinä, yhdeksän vuotias lainapoikani joka mainiosti minua kouluttaa näiden asioiden pariin kertoi etteivät lapset enää koulubussissa juttele keskenään. Matka per suunta kestää 20 min ja se on loistavaa aikaa pelata kännykällä. Kysyessäni mitä tovereillesi kuuluu saan vastauksen; ei me jutella me pelataan. Tunnen niskakarvojeni kärventyvän kauhusta. Mitä ihmettä olemme luoneet? Mikä on näiden lasten tulevaisuus. Mitä tulee tapahtumaan tunteille, ihmisten luonnolliselle kyvylle leikkiä, mielikuvitukselle. Päätimme olla julmia aikuisia, takavarikoimme puhelimen, poistimme jopa television. Seuraavan aamuna näimme ihmeen. Yhdeksän vuotias lapsi joka ei enää aikoihin ole leikkinyt yksi ollessaan rakensi leegoilla laulaen railakkaasti itsekseen.

Lapset tarvitsevat tylsyyttä, taistelua vanhempien luomia sääntöjä vastaan huokasten turvallisesti, piti ne kiinni siitä minkä tiesivät sydämessään parhaaksi juuri minulle. Jokainen lapsi ja vanhempi on uniikki ainutlaatuinen luomus omine omituisuuksineen. Isoäitinä luotan omien lasteni kykyyn tuntea lapsensa ja tietää mikä on se oikea tapa kasvattaa. Minäkin kasvatan omalla tavallani, sillä viisaudella minkä jokainen trauma elämässäni on aiheuttanut. Kiitän usein siitä että sain kasvaa kovassa elämänkoulussa...luulen että se on paras tapa kasvattaa meistä sydämellään ajattelevia huomioon ottavia ihmisiä... Jokaisen vanhemman pitää muistaa, että eräänä päivänä heidän lapsensa seuraavat heidän esimerkkiään, ei heidän ohjeitaan. Ole siis se mistä puhut <3

Eräänä päivänä kuljen kaupungilla kainalossa uusi ystävä, mallinukke josta olen suunnilleen nähnyt unia. Odottanut, toivonut. Miettinyt millaista olisi ommella kun saisi sovittaa ihan oikealle sovitusnukelle. Toivoin vanhaa nukkea, sain vähän uudemman ja päätin " vanhentaa " sen. Kalkkimaalia pintaan ja uusikin näyttää huomattavasti kuluneemmalta ;) ei se ehkä ihan noin mennyt se vanha Pinotex mainos mutta aina voi muuttaa sopivammaksi. Vanhassa Porvoossa törmää ihmeellisiin kauppoihin ja kauppiaisiin. Nukke odotti minua Pehtorin perikunnassa joka myy vanhoja tavaroita. Pihalla seisoo vaaleanpunainen pikku fiat ja tiskin takana sukulaissielu. Puhumme elämästä, vanhoista tavaroista. Rakastan tätä pientä idylliä jossa saamme elää. Unelmoin ajasta jolloin ei ollut muita kuin pieniä kauppoja, kauppias tiskin takana ja puhdasta yksinkertaista tavaraa. Olisipa maitokauppa, lihakauppa, leipomo siinä vieressä. Aikaa keskittyä siihen mikä on tärkeää. Oman elämänkouluni kautta olen todella saanut tuta siitä mikä on elämässä tärkeintä. Kulunut puolivuotta raasti pois kaiken epäoleellisen, hajoitti perustan ja laittoi palikat uuteen parempaan järjestykseen.
En toivonut näin kovaa elämää, polkua, en sitä kipua joka murtaa selkärangan ja laittaa ihmisen polvilleen. Mutta ymmärrän nyt sen mukanaan tuoman siunauksen. Herätyksen. Jopa kauneuden.

Pidin syksyllä sylissä kolmevuotiasta lapsenlastani, pientä silmäterääni joka itki krokotiilin kyyneliä kun nuoren isän arkkua kannettiin pois. Herätys tuli lujaa, kovaa ja korkealta.
Liian moni elämässäni on lähtenyt liian aikaisin, suuren tuskan kautta. Laskin että tämä oli viides nuori. Ihminen joka ei ehtinyt tavoitella omaa elämänpolkuaan, unelmiaan kuin hetken. Me kuljemme päivästä toiseen kuin unessa. Suoritamme asioita joita emme oikeasti halua mutta koemme että elämä on velvoillisuus, pakoite jossa näyttelemme jonkun toisen luomaa käsikirjoitusta.

Sydämeni huutaa tuskaa tämän kaiken keskellä, mitä ihmettä olemme oikein rakentaneet kaikessa viisaudessamme. Haluten yhä lisää, kehittää, suorittaa, tavoittaa. Samalla kadottaen jotain hyvin oleellista. Oman itsemme, intuition, unelmat. Sen mikä on todellinen tarkoituksemme maan päällä. Tunnen vahvan taivasyhteyden, johdatuksen, lämpimät näkymättömät auttajat ympärillämme jotka vain odottavat sitä hetkeä että olemme valmiita muuttamaan maailmaa yhdessä. Heräämään.
Yhdistyksemme tekee paljon vapaaehtoistyötä, kutsumustyötä hartiavoimin auttaakseen ihmisiä löytämään oman itsensä ja elämäntehtävänsä.

Niin moni haluaisi itsekin auttaa muita mutta kokee ettei ole resursseja siihen. Apu voi olla hyvinkin pientä, hetki aikaa kuunnella jotakuta täydestä sydämestä. Siivota väsyneen äidin koti, ottaa vieras lapsi syliinsä. Auttaa naapurin pelottavaa maahanmuuttajaa. Muuttaa pelon teot ja puheet rakkaudeksi. Ajatukseksi siitä että olemme kaikki yhtä ja miksi vihaisit itseäsi. Meillä kaikilla on mistä antaa. Tarvitaan vain halu siihen.

Askartelen unelmasiepparin ja siunaan sen suurimmalla unelmallani: Kumpa koko maailma rakastuisi, itseensä, toinen toisiinsa.