Taitelijaelämää

Miten ihanaa ja samaan aikaan kamalaa onkaan olla ihminen. Keskeneräinen, syvästi tunteva olento. Minulle elämä ja ihmisenä olo on jatkuvan tutkinnan ja kiinnostuksen kohde. En tyydy enään ajattelemaan ettei kaikella minulle tai muille tapahtuvalla olisi suuri tarkoitus, syvempi merkitys. Löydän aina jonkun selityksen kaikelle, syvän ymmärryksen ja jatkan seuraavaan "pulmaan". Aluksi luulin että oma elämäni on keskivertoa rankempaa, kuvittelin että elämä nyt vain haluaa vetää minua turpaan syistä joita en itsekään ymmärrä. Tunsin syvää itsesääliä, minä pikku raukka joka vain kärsin kokemusteni edessä. En osannut pysähtyä, kuunnella näiden kokemusten mukanaan tuomia opetuksia, siunauksista puhumattakaan.

Aloin etsimään vastauksia henkisyydestä, rukoilin, meditoin, pysähdyin. Löysin taikaa elämääni. Luulin että ollessani itse jotenkin hereillä, tietoinen, tehden hyviä tekoja muutun pinkiksi Buddha patsaaksi itsekin. Elin muutaman vuoden valtavassa rakkaus leijunta kuplassa. Ei ollut rahahuolia, ei perhettä ei mitään vastuuta. Mikäs siinä leijuessa.

Kunnes löysin itseni tilanteesta jossa todellinen uskoni, kykyni johtaa ajatuksiani, sisimpääni laitettiin entistä kovemmalle koetukselle. Minulla on taas perhe, lapsi joka tarvitsee minua valtavasti, lapsenlapset, omat lapseni. Jokaisena päivänä on suuri huoli toimeentulosta. Selviytymisestä.

Luulin kadottaneeni jotain, uskon että minua vedetään taas universumin toimesta turpaan kunnes ymmärrän että todelliset henkiset mestarit ovat niitä jotka rämpivät oman kokemuspolkunsa läpi polvillaan. Kiittäen jokaisesta ymmärryksen hetkestään. Todelliset mestarit ovat niitä jotka ymmärtävät että kaikkein suurin henkisyys on sisimmässämme, sydämessä. Ei ole mitään tahoa, uskontoa, ulkopuolellasi olevaa voimaa joka ottaisi vastuun ajatuksistasi. On vain se peili josta kuvastuu jokaisena päivänä omat kasvomme.

Siihen sisältyy myös suuri siunaus. Koska meillä on kyky ja lupa valita ajatuksemme kaikki se mitä elämässämme tapahtuu on ikäänkuin ajatustemme summa. Siksi päätän tänään luopua tästä niukkuus opetuksesta. Ymmärrän nyt syvästi miten vaikeaa on uskoa ihmeisiin jos leipäkaappi ammottaa tyhjyyttään, ymmärrän että lasten kasvatus on osa elämän suunnitelmaani ja katson siihen peiliin joka laittaa minut tuntemaan suurta ahdistusta vastuusta jota nämä lapset tuovat mukanaan. Olen valmis seuraavaan opetukseen ;)

Mitä sinä olet oppimassa omassa elämässäsi tällä hetkellä?